Kaukasuksen koetus

Georgia, Gruusia vai Sakartvelo? Siinä on maalla monta nimeä kuin rakkaalla lapsella, joka kaikesta päätellen on kuin teini kasvuiässä ja on vasta löytämässä oman tiensä globaalista maailmasta, joka sille avautui Neuvostoliiton hajottua. Aikaisemmin, mutta vain pienen hetken 1920-luvulla, se on ollut vapaa tasavalta, jonka historia päättyi Neuvostovallan alle. Tämän myötä maa antoi myös maailmalle yhden verisimmistä diktaattoreistaan.

Georgian historia on mitä moninaisin ja monivaiheisin. Idea Sakartvelosta juontaa 3000 vuoden päähän, kun alueelle perustettiin ensimmäiset kuningaskunnat ja siitä saakka, tällä alueella on ollut katkeamattomasti hallinto eri muodoissa ja eri nimillä varustettuna, joka on vienyt Georgiaa eteenpäin historian katkeamattomassa aikajanassa. Kulttuurien ja kielten moninaisuus on myös tyrmäävä ja tätä kirjaimellista kulttuurien sulatusuunia asuttavat niin georgialaiset, svanit, mingrelit, adjarit, abhasialaiset, osseetit ja monet muut etniset ryhmät ja niiden kulttuurit. Näillä on myös omat toisistaan täysin eroavat kielet, eli kolmikielisyys maassa on jossain määrin melkeinpä normi, ainakin Neuvostoliitossa kasvaneilla. Kielipäätä voi hyvinkin siis löytyä yhdeltä henkilöltä niin georgialle, svanille kuin venäjälle, joka monesti toimiikin helpoimpana kommunikointikielenä alueella vanhemman väestön kanssa, eli venäjän perussanasto on kovaa valuuttaa. Nuorempi sukupolvi taas karsastaa venäjän kielen käyttöä, ja vaikka sitä osaisikin, niin bamlaamiset hoituvat helpoiten englanniksi, jos he kieltä taitavat. Siitä kun ei ole aina takuita.

Vaihtokohteena Georgiasta kaksi sanaa nousee raivolla mieleen: epäjärjestelmällisyys ja kulttuurishokki, koska kaikki on niin kaukaista, mutta silti niin tuttua. Tottuminen vie aikansa ja nämä kaksi aika pitkälti siivittivät oman vaihdon alkua.

Näistä epäjärjestelmällisyys myös välillä johti ihan älyttömiin epäilyihin, että oliko tämä nyt hyvä idea lähteä opiskelemaan maahan, kun luentojen peruutuksista saattoi kuulla samana päivänä minuutteja ennen luennon alkua tai luentosarjan kahden viikon lykkäyksestä saman päivän pikkutunneilla. Keskusteltuani asiasta paikallisten opiskelijoiden kanssa, he olivat hämillään samanlaisten ongelmien loistaessa poissaolollaan heidän opinnoissaan. Vaaraa ja vauhtia siis riitti ainakin akateemisen opiskelun merkeissä.

Pitää sitä hyvääkin sanoa opiskelusta, vaikka puolet kursseista oli mitä sattuu opetukseltaan. Ne kurssit, jotka koskivat Kaukasuksen aluetta, olivat todella antoisia ja antoivat hyvää pohjaa omille VIExpert-opinnoille. Parhaan perustiedon kun yleensä saa aina sen alkulähteistä ja täällä tuntui sitä olevan enemmän kuin sitä pystyi ammentamaan. Myös georgian kielen kurssilla pääsi ensi kertaa pitkään aikaan sukeltamaan pää edellä kieleen ja kirjoitusjärjestelmään, joita ei olisi kuvitellut edes villeimmissä unissaan opiskelevansa ja jopa oppivansa.

Itse Tbilisi on kuin kylä kaupungissa ja meininki on sen mukaista. Basaareilla myydään aina ruuasta sapeleihin ja aivan kaikkeen maan ja taivaan väliltä. Lähiössä on neuvostoaikaisia kerrostaloja ja omakotitaloja vieri vieressä ja pihalla saattaa pyöriä itse helvetin koira pitämässä meteliä kellon ympäri. Pitäähän sitä jonkun pitää naapurusto hereillä, eikö? Ruuhka-aika on loputon julkisissa kulkuvälineissä ja aina aamusta iltaan sitä tuntee olevansa kuin silli purkissa liian pienen bussin, tai huumaavan äänekkään metron sisuksissa haistaen kölninvedet, parfyymit ja muiden hajujen kavalkadin. Naapurissa imurointi saatetaan aloittaa kello 24.00 ja jatkaa siitä aina tunnilla eteenpäin, eihän tämä nyt voi ketään häiritä? Pääsee kuulemaan elämän ääniä, huutoja, humalaisten miesten läpsäysten kaikuvan sivukaduilla, jossa he selvittelevät välejään kovaan ääneen juotuaan liikaa chachaa. Rööki palaa jatkuvasti ja välillä tuntuu, että ihan kuin täällä elettäisiin maailman viimeistä päivää, joka aina loppuu maanantaihin metrossa ja maahan saakka ulottuvilla silmäpusseilla.

Jokainen on myös tee-se-itse-mies ja ratkaisujen pitävyys näkyy asunnoissa turhankin repsottavasti. Asioiden kesken jättäminen on enemmän sääntö kuin poikkeus ja työskentelyn kanssa ei kiirehditä. Keskustassa vanha kaupunki on kuin fasadi, jonka taakse piiloutuvat rauniotuvat sisäpihat, ihan kuin rakkaassa Pietarissa. Täällä vain tuntuu, että se on rehellisempää. Ei glamouria ja loistoa pelkillä kuorilla vaan kurkistamaan pääsee jokainen sisäpihoille, ovet kun ovat melkein kaikkiin sisäpihoihin ja rappuihin täällä auki. Kaiken tämän maanisen sekasorron voi aina päästä huuhtomaan pois loistavalla viinillä, ruualla ja kuumilla rikkikylvyillä, joiden jälkeen tuntee uudestisyntyvänsä aina joka kerta kohtaamaan elämän ja kaupungin uudestaan.

Georgia maana kuitenkin tarjoaa paljon, mutta joillekin ei mitään, etenkin jos haet shoppailua tai viimeisintä huutoa olevia muotituotteita. Jos olet teknopää, jolle reivit ovat kaikki kaikessa niin tämä voi olla paikka, johon helposti voit rakastua. Tai jos olet hulluna neuvostoliittolaiseen ”estetiikkaan”, jos sitä siksi voi kutsua, tämä on myös sinun paikkasi. Jos olet luonnon ja vaeltamisen ystävä, tämä on paikka, johon varmasti tulet ensimmäisen kerran jälkeen palaamaan uudestaan, kuten se omalla kohdallani tulee varmasti olemaan. Vaihtokokemus oli nimenomaan kokemus. Tilaisuus tutustua uuteen kulttuuriin ja myös siinä samalla omaan itseensä entistä paremmin. En vaihtaisi mitään, pidän kaiken.

Kirjoittaja: Henry Partinen