La Dolce Vitaa keskellä koronapandemiaa

Vietin unohtumattomat neljä kuukautta maailman kauneimmassa kaupungissa, Venetsiassa, keväällä 2021. Vaikka vaihto-opiskelua varjosti Italian paha koronatilanne ja nopeasti muuttuvat säädökset, en siltikään vaihtaisi kokemusta mihinkään.

Opiskelin italiaa jo lukiossa ja muistan, kun kävimme Roomassa opintomatkalla ja rakastuin maahan ensisilmäyksellä. Vaiheilin pitkään sen kanssa lähdenkö Tverin jälkeen uudestaan Venäjälle vaihtoon vai Italiaan, sillä pääsin molempiin kohteisiin. Halusin kuitenkin ehdottomasti kokea juuri Italiassa asumista ja pääsinkin opiskelemaan Venetsiaan 1800-luvulla perustettuun Ca’ Foscarin yliopistoon. Vaihtoni peruuntui pariin otteeseen ja lähtö oli loppuun asti todella epävarmaa, mutta onnekseni pääsin lopulta lähtemään.

Kuva: @katjatolppa

Pakkasin matkalaukun ja suuntasin helmikuun alussa kentälle. Olin stressannut lähtöä valtavasti epävarmuuden vuoksi, mutta kaikki se stressi ja epävarmuus hälvenivät, kun saavuin Marco Polon kentälle. En voinut olla onnellisempi, kun pääsin vihdoin Venetsian saarelle ja kävelin mukulakivillä tapaamaan tulevaa vuokranantajaa. Venetsia oli niin kaunis, ellei kauniimpi, kuin mitä se on kuvissakin. Sää oli ihanan keväinen ja vaporetot sekä gondolit ajelehtivat kanaaleilla.

Kun saavuin maahan, Italiassa oltiin valtion asettamassa ”keltaisessa vyöhykkeessä”, mikä tarkoitti maskipakkoa kaikkialla, vaikka muuten kaikki oli auki. Yliopisto pysyi auki, mutta luennoille täytyi varata paikka sovelluksesta ja sisään pääsi vain QR-koodilla. Vahtimestari mittasi kuumeen joka aamu ulko-ovella.

Jo heti alkuun tuli selväksi, että yliopistosysteemi on todella erilainen kuin meillä. Aluksi sai ottaa mitä vain kursseja ja käydä katsomassa ja tutustumassa niihin. Tähän tutustumiseen oli annettu aikaa kuukausi, jonka jälkeen halutut kurssit piti lyödä lukkoon ja tehdä viimeistelty Learning Agreement eli kurssisuunnitelma/-ote. Koronatilanteen myötä kurssit vaihtelivat tai niitä peruttiin, joten kävin kaikkea muuta, mitä alun perin olin suunnitellut.

Ensimmäisten viikkojen aikana osallistuin mm. Itä-Aasian kulttuurihistorian, buddhalaisuuden historian sekä lingvistiikan kurssille ja opiskelin taidehistoriaa. Alun perinhän oli ideana lukea venäjän maisterivaiheen kursseja, mutta niitä olikin lopulta aika vähän, jos ollenkaan tarjolla. Jos kurssia ei lopulta halunnutkaan suorittaa, sen pystyi helposti poistaa Moodle-sivuilta. Kurssista sai arvosanan vain, jos tentin jälkeen kävi sen hyväksymässä Moodlessa. Jos tenttiarvosanaan ei ollut tyytyväinen, sai sitä kokeilla korottaa seuraavassa tenttitilaisuudessa.

Tutustumisjakson jälkeen opiskelin lopulta kaakkoisaasialaista ja venäläistä kirjallisuutta sekä vaihto-oppilaille suunnattuja Italian kulttuuri- ja kirjallisuushistoriaan suunnattuja kursseja. Opetus vaihteli eri kursseilla ja esimerkiksi kaakkoisaasialaisessa kirjallisuudessa luettiin usein ääneen englanniksi, mikä oli mielestäni vähän hassua. Pidin näistä kuitenkin, sillä Kaakkois-Aasia on itselleni tärkeä paikka ja oli todella mielenkiintoista perehtyä alueen kirjallisuuteen. Venäläinen kirjallisuus taas oli enimmäkseen toistoa meidän kandivaiheemme kirjallisuushistoriasta, enkä voi sanoa, että olisin oppinut paljon uutta. Kertausta se ainakin oli.

Pidin italian kursseista kuitenkin eniten. Luentoja järjestettiin usein niin, että käytiin koko ryhmänä kävelemässä pitkin Venetsian katuja ja opettaja kertoi samalla kaikkia mielenkiintoisia juttuja historiaan ja kulttuuriin liittyen. Saatettiin esimerkiksi pysähtyä Dogen palatsin (Palazzo Ducale) eteen ja kuunnella luento sen arkkitehtuurista ja historiasta. Muuten luennot olivat pääosin zoomissa, missä kuunneltiin musiikkia, katsottiin elokuvista pätkiä ja muuten vain keskusteltiin. Italian kulttuurihistorian tunneilla käytiin mm. museoissa ja kirkoissa, missä tutustuimme Tintorettoon, Belliniin ja Tiepoloon, jotka kaikki olivat Venetsiasta.

Kevään aikana Venetsia oli erilaisten värivyöhykkeiden alla: ensin keltaisessa, sitten punaisessa, oranssissa ja sitten taas keltaisessa. Istuimme lopulta punaisessa vyöhykkeessä kuuden viikon ajan, mikä oli todella raskasta. Kotoa ei saanut poistua kuin kauppaan ja poliisit partioivat kaduilla. Saarelta ei saanut poistua eikä sinne saanut kukaan tulla. Tilanne oli niin erilainen ja absurdi, kun vertasi Suomeen, missä sai kuitenkin vapaasti liikkua. Kerran lähdin tapaamaan yhtä ystävääni toiselle puolelle kaupunkia, kun poliisit pysäyttivät ja kysyivät mistä kaupunginosasta olen. Vastailin italiaksi ja pääsin kuitenkin pälkähästä. Naurettavaa oli myös se, että ovea ei saanut avata kenellekään ilman maskia. Kerran postimies toi minulle jotain postia ja menin aamutokkurassa avaamaan ovea, kunnes juuri ovella muistin, että täytyykin hakea maski ylhäältä.

Värivyöhykkeet saattoivat vaihdella nopealla aikataululla eikä kaikessa meinannut aina pysyä mukana. Venetsia oli myös tyhjentynyt keväällä ja siitä oli tullut melkein pelkästään opiskelijakaupunki, mikä oli aika ainutlaatuinen kokemus. Jotkut uskalsivat järjestää bileitä kotona, vaikka naapurit saattoivatkin ilmiantaa poliiseille rajoitusten rikkomisesta. En muista monta kertaa tuli hiippailtua kotiin myöhään illalla kaduilla partioivia karabinieereja vältellen. Kerran kävelimme yömyöhään ulkonaliikkumiskiellon aikana kotiin ja kuulimme karabinieerien lähestyvän. Onneksi Venetsia on sen verran sokkeloinen, että melkeinpä kaikkialle pääsee piiloon!

Vaikka Italia oli suurimman osan ajasta täyssulussa, onnistuin kuitenkin reissaamaan tilanteeseen nähden todella paljon. Vaihdon aikana tuli käytyä (aina kun rajoituksia höllennettiin) Dolomiiteilla ja lähikaupungeissa, Gardalla, Milanossa, Roomassa, Firenzessä, maailman söpöimmässä pikkukylässä Valleranossa sekä tietysti Veneton alueella mm. Padovassa, Veronassa, Vicenzassa ja Prosecon tilalla. Vietimme myös lukuisia iltoja Lidolla katsomassa upeita auringonlaskuja samalla fragolinoa juoden.

Vaihto-opiskeluni ei aina tuntunut vaihdolta, koska istuin paljon zoomissa enkä voi sanoa, että olisin ollut mitenkään ahkera opintojeni suhteen. Mutta ehkä vaihdon tarkoitus ei olekaan ainoastaan se opiskelu ja koin Italiassa asumisen enemmänkin kulttuurivaihtona. Parasta Venetsiassa asumisessa oli ehdottomasti kaupunki itse ja monien omien reissujen jälkeen täytyy todeta, että Venetsia on kyllä maailman kaunein ja ainutlaatuisin paikka, missä olen käynyt. Olen kiitollinen ja onnellinen, että sain nähdä ja kokea sen niin tyhjänä. Tuli esimerkiksi nähtyä Pyhän Markuksen tori (Piazza San Marco) kokonaan tyhjänä useaan otteeseen sekä gondoliajelu tyhjillä kanaaleilla.

Italia oli kaikkien päättömien ratkaisujen ja sääntöjen suhteen aikamoinen hermojen koettelemus, ja suosittelenkin vaihtokohdetta kaikille niille, jotka osaavat suhtautua asioihin huumorilla ja kärsivällisyydellä. Italiassa parasta oli ehdottomasti la dolce vita itse eli ruoka, viini ja aperol spritzit sekä tietysti kaikki reissut, sekä vaihtarit ja heidän kanssaan koetut kommellukset. Opiskelu ei aina ollut kovin laadukasta enkä välttämättä lähtisi sinne venäjää opiskelemaan kurssien rajallisuuden takia, vaikka Evgeny Dobrenko olikin yksi parhaimpia opettajia.

Kirjoittaja: Katja Tolppa